Ajankohtaista pakkojäsenyydestä

Kirjoitimme ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden viimeisimmistä vaiheista maaliskuussa 2021 Perustuslakiblogiin. Referoin tässä tekstiä lyhyesti, mutta suosittelen aiheesta kiinnostuneille lukemaan tekstin kokonaisuudessaan Perustuslakiblogista (kuin myös muut alustalla julkaistut erinomaiset pakkojäsenyyttä käsittelevät kirjoitukset).

Opiskelijoiden pakkojäsenyys ylioppilaskunnissa on kuuma peruna. Perustuslain 13 §:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus, mihin sisältyy myös oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Yhdistymisvapaus koskee myös ylioppilaskuntia (katso esim. PeVL 11/2009).

Olen seurannut pakkojäsenyyden edesottamuksia mielenkiinnolla vuodesta 2013 saakka, ensin ylioppilaskunnan edustajiston jäsenen ominaisuudessa, sittemmin tehtyämme pakkojäsenyydestä valituksen Turun hallinto-oikeudelle vuonna 2018 (asia on parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä, mutta valitusasiaan en keskity tässä tekstissä tämän enempää).

Perusoikeuksien rajoittaminen on tietyissä määrin mahdollista, kunhan noudatetaan perusoikeuksien rajoitusedellytyksiä. Perusoikeusrajoituksille on muun muassa oltava hyväksyttävä syy ja rajoitusten on oltava oikeasuhtaisia nähden rajoituksen tavoitteisiin. Vuonna 2009 perustuslakivaliokunta totesi, että opiskelijoiden yhdistymisvapauden rajoittaminen on pakkojäsenyyden muodossa sallittua, sillä ylioppilaskunnat osallistuvat opiskelijoiden terveydenhuollon järjestämiseen.

Vuonna 2018 opiskelijoiden terveydenhuoltoa koskeva laki kuitenkin muuttui ja vastuu siirtyi yksinomaan Kelalle. Kun ylioppilaskunnat täten jäivät järjestämisvastuun ulkopuolelle, tuli myös pakkojäsenyys tarpeettomaksi. Perustuslakivaliokunta kehottikin tuossa yhteydessä valtioneuvostoa käynnistämään arvioinnin siitä, onko ylioppilaskuntien pakkojäsenyydelle enää esitettävissä hyväksyttäviä tai oikeasuhtaisia perusteita yhdistymisvapauden kannalta (PeVL 33/2018).

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarttui tuumasta toimeen ja asetti selvittäjäryhmän arvioimaan pakkojäsenyyden hyväksyttävyyttä. Ryhmä sai raporttinsa valmiiksi helmikuussa 2021. Raportin johtopäätös on, että pakkojäsenyydelle on edelleen perusteita, sillä ylioppilaskunnilla on perinteisesti ollut merkittävä asema ylioppilaskuntien hallinnossa, eikä tältä osin ole tapahtunut muutoksia. 

Selvittäjäryhmä vaikuttaisi lukeneen perustuslakivaliokunnan lausuntoja valikoiden, sillä raportti ei selvästikään vastaa perustuslakivaliokunnan antamaan tehtävänantoon. Perustuslakivaliokunnan voidaan nimenomaan katsoa edellyttäneen uusia perusteita pakkojäsenyydelle, sillä lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten takia vanhat syyt olivat menettäneet merkityksensä. Tällöin on kummallista, että pakkojäsenyyttä perustellaan perinteillä. Selvittäjäryhmän esittämä perustelu on oikeastaan kehäpäätelmä, sillä perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut, ettei korkeakoulun hallintoon osallistuminen edellytä pakkojäsenyyttä (PeVL 39/2004). 

Käytännössä selvittäjäryhmän tehtävänä oli löytää uusia perusteluita pakkojäsenyydelle, mutta raportissaan se tyytyi esittelemään vain sellaisen perusteen, jonka perustuslakivaliokunta on jo aiemmin todennut olevan riittämätön syy yhdistymisvapaudesta poikkeamiseen. Raportin johtopäätös siitä, että pakkojäsenyydelle on edelleen perusteita, ei kestä kriittistä tarkastelua.