Pääsin seuraamaan läheltä erään metsäpalstan harvennushakkuuta. Sain myös mahdollisuuden vaikuttaa harvennuksen toteutustapaan, lähinnä siis siihen, millaisia puita harvennuksessa säästetään.
Olen amatööritasolla pohtinut tuottoisan metsätalouden ja monimuotoisen metsäluonnon yhtälöä. Metsätalous on antanut suomalaisille hyvinvoinnin, mutta samalla metsäluonto on köyhtynyt siinä määrin, että kolmannes Suomen uhanalaisista lajeista on riippuvaisia vanhoista metsistä. Erityisesti pulaa on lahopuusta.
Metsäteollisuus ja vanhoista metsistä riippuvaiset lajit kilpailevat samoista järeistä tukkipuista. Järeästä puusta tulee runsaasti sahatavaraa, mutta toisaalta siitä tulisi kyllä luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvää lahopuutakin. Molempia toiveita ei oikein voida täysin toteuttaa yhtä aikaa.
Tämän palstan tapauksessa päätimme jättää harvennuksen ulkopuolelle kaikki suuremmat kuuset, haavat ja kelopuut. Lisäksi toivoimme kullekin hehtaarille tehtävän n. 10 kappaletta tekopökkelöitä. Tämän tarkoituksena oli ratkaista yhtälö, toteuttaa harvennus ja saada siitä hieman tuloja, mutta huomioida lahopuusta riippuvaisen luonnon tarpeet.
Ratkaisu on kompromissi molempien kannalta: metsästä lähti valtavasti puuta, se avartui, kävi tuuliseksi ja valoisaksi (siis sopimattomaksi monelle lajille). Puun myynnistä saatiin kohtalainen tili, mutta toisaalta metsän tuleva tuotto on vähäisempi kuin mitä se olisi voinut olla, kun paikalleen jääneet järeät kuuset heikentävät muiden puiden kasvua (eli tulevaa tukkipuusta mahdollisesti saatavaa tuottoa). Myös lahopuut ja haavat vievät osansa muiden puiden kasvuvoimasta.
Metsät ovat suomalaisille tärkeä elinkeino tulevaisuudessakin, mutta metsätalouden ja metsäluonnon yhteensovittaminen on kohtalonkysymys, joka täytyy jollakin tavalla ratkaista.
Kompromissin sanotaan olevan hyvä silloin, kun kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen.
