Kirja: Markkinat ja demokratia

Markkinat ja demokratia (2012) -teoksessa Björn Wahlroos sättii paikoin osuvasti demokratiaan perustuvaa enemmistövaltaa, mutta tekee ohessa hengästyttävän pitkiä ketunlenkkejä varsinaisen aiheen ulkopuolelle. Wahlroos on oivallinen pamflettien kirjoittaja ja sellainen tämänkin kirjan olisi pitänyt olla. Nyt kirjassa käsitellään, kylläkin ansiokkaasti, muun muassa omistusoikeuden ja yhtiön syntyä, mutta nämä teemat jäävät irrallisiksi.

Wahlroosin keskeinen teesi on se, että enemmistövaltaan perustuva demokratia ei osaa hillitä itseään ja laajenee yhä uusille alueille pakottaen vähemmistöt alistumaan enemmistön tahtoon, muun muassa verotyranniaan.

Johtopäätös puolestaan on, että valinnan ja kilpailun vapauden tulisi ulottua perinteisiä markkinoita pidemmälle, muun muassa asuinpaikan valintaan ja täten valtioiden kilpailuun asukkaista.

Ajatus on kiehtova, eikä välttämättä kovin epärealistinen. Onhan Wahlroos itse jo toiminut profetiansa mukaisesti muuttaessaan Ruotsiin. Pahoin pelkään, että aktiivinen asuinpaikkashoppailu toimii kuitenkin paremmin paperilla kuin tosielämässä. 

Wahlroosin maailmassa ihmiset hakeutuisivat valtioon, jonka tarjoamien julkisten palveluiden tarjonta ja tätä vastaava verotus houkuttaa eniten heitä itseään. Herää kuitenkin väistämättä kysymys siitä, olisiko tällaisessa järjestelmässä intressejä panostaa esimerkiksi koulutukseen, jonka hyödyt kohdistuvat korkeintaan välillisesti sen maksajien hyödyksi (talouskasvuna). Toki koulutuskin voisi olla yksityisrahoitteista, jolloin siitä maksaisivat vain ne, jotka koulutuksesta myös suoraan itse hyötyvät, mutta tällaisessa maailmassa on vaikea nähdä parhaiden kykyjen valikoituvan korkeakoulutukseen - ellei kykyinä pidetä messevää perintöä.

Muuton tulisi mielestäni tarkoittaa sitä, että ihminen tosiasiassa muuttaa fyysisesti, ei vain paperilla, maahan, jota hän pitää houkuttelevimpana. Muutoin on houkutus siirtää kirjansa ja (alhaiset) veronsa jollekin paratiisisaarelle ja nauttia kuitenkin korkeammin verottavan valtion palveluista ja infrastruktuurista oleskelemalla pääosin siellä. 

Sosiaaliturvan osalta Wahlroos vaikuttaisi uskovan ihmisten laupiaisuuteen, sillä voimakkaan verokilpailun maailmassa sosiaaliturva nojautuisi hyväntekeväisyyteen. Toisaalta Wahlroosin mukaan vapaus ja alhainen verotus johtaisi talouskasvuun, joka mahdollistaisi sosiaaliturvan.

Siinä Wahlroos on oikeassa, että jo riski laajamittaisesta veropakolaisuudesta pakottaisi demokraattiset päättäjät pohtimaan tarkoin uusia julkisia menoja ja palveluita. Tältä osin Wahlroosin ajatusta enemmistön tyrannian hillitsemiseksi voi pitää onnistuneena.

Wahlroos hahmottelee kolme eri tapaa jakaa valtaa: vaaleihin perustuva demokratia, kilpailuun ja vaihdantaan perustuvat markkinat ja totalitarismiin ja auktoriteettiin perustuva hierarkia. Valta jakautuu Wahlroosin mukaan demokratian, markkinoiden ja hierarkian välillä. Toistaiseksi demokraattisen vallankäytön ala on alati laajentunut ja vienyt alaa markkinoihin ja hierarkioihin perustuvalta vallalta. Wahlroosin mukaan tämä on kuitenkin muuttumassa, kun yhä useampi voi halutessaan muuttaa maasta toiseen. Samalla demokratia korvautuu markkinoilla. Osansa vääränlaisesta vallanjaosta saa myös toki työmarkkinat, missä markkinoita ei ole nimeä enempää.

Länsimaisen demokratian ylivoimaisuuden puolustajille Wahlroos huomauttaa, ettei länsimaiden menestys ole välttämättä niinkään demokratian, vaan vallanjaon, omistusoikeuden, markkinatalouden, oikeusvaltion ja läpinäkyvän hallinnon ansiota.