Kirja: Suomalainen aarniometsä
Oletko nähnyt metsässä keloja? Suomen metsät ovat muuttuneet niin voimakkaasti, ettemme me suomalaiset enää edes tiedä, miltä metsä joskus näytti. Timo Kuuluvainen ja Petri Keto-Tokoi muistuttavat meitä menneistä metsistä kirjassaan Suomalainen aarniometsä (2010).
Kirja käsittelee paitsi aarniometsien suojelua, myös aarniometsien ekologiaa, kulttuurista merkitystä ja metsänkäytön historiaa. Kirja palkittiin vuoden luontokirjana vuonna 2011.
Pidin itse mielenkiintoisena kirjoittajien esille nostamaa huomiota demokratiavajeesta, joka koskee metsiä koskevaa päätöksentekoa. Kirjoittajien mukaan suomalaisten enemmistö toivoo parempaa metsien suojelua, mutta toive välittyy metsäpolitiikkaan ja metsätalouden käytännön tapoihin heikosti. Epätasapainon syyksi kirjoittajat katsovat metsäteollisuuden vahvan lobbauksen.
Metsien käyttö tuskin voi olla täysin demokraattista, jos omaisuuden suoja otetaan vakavasti. Suojelun on oltava paitsi tehokasta, myös sosiaalisesti hyväksyttävää. Nämä reunaehdot johtavat mielestäni siihen, että metsänomistajien on suhtauduttava suojeluun myönteisesti. Olisikin varmistuttava siitä, että metsänomistajat ovat tietoisia suojelumahdollisuuksista ja luonnon huomioivista hakkuutavoista. Julkinen valta voisi kannustaa kevyempään käsittelyyn esimerkiksi puunmyyntitulojen verohelpotuksin. Erityisen monimuotoiset kohteet, kuten puronvarret ja kallioiden alusmetsät, voisi mielestäni onglelmitta siirtää pysyvään suojeluun myös yksityismailla, kunhan riittävästä korvauksesta huolehditaan.
Suomalainen aarniometsä erottaa kelohongat kuitumännyistä ja pakottaa näkemään metsän puilta. Tämä onkin välttämätöntä, jotta suojelu voidaan ottaa vakavasti. Miten muuten voisimme suojella jotakin sellaista, jonka häviämistä emme edes osaa huomata?
