Kirja: Yksinäinen Ehrnrooth
Voittajat kirjoittavat historian, mutta onneksi jälkipolvet voivat osoittaa hävinneiden olleen sittenkin oikeassa. Tämän tekee Riku Keski-Rauska kirjassaan Yksinäinen Ehrnrooth - Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa (2015).
Georg C. Ehrnrooth (1926-2010) oli periaatteen mies poliittiseen hautaan saakka. Hän oli Kekkosen päävastustaja aikana, jolloin Kekkosen vastustaminen tarkoitti täydellistä poliittista marginalisointia. Ehrnrooth julkeni vastustaa kommunismia, Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla ja liputtaa länsisuuntauksen puolesta silloinkin, kun kaikki muut, kokoomusta myöden, rakensivat kilpaa suhteita itään.
Ehrnrooth edustaa virkistävää poikkeusta poliittisesta opportunismista. Tästä olisi monella nykyajankin poliitikolla opittavaa. Jos yksin oikeassa olemisen hintana on poliittinen ura, on liian moni mieluummin joukolla väärässä. Ehrnrooth valitsi ministerisalkun sijaan oikeassa olemisen. No, monestakaan riviministeristä ei ole kirjoitettu kirjoja - Ehrnroothista on.
Toisaalta Keski-Rauska esittää kiinnostavan arvion siitä, että poliittinen marttyyriys saattoi olla Ehrnroothille itsetarkoitus, marginalisoitumisen kompensaatio. Pohdinta kuulostaa inhimillisestä näkökulmasta uskottavalta. Ehkä Ehrnrooth huomasi jääräpäisyyttään kulkeneensa niin pitkälle politiikan marginaaliin, ettei paluuta enää ollut. Tällöin pelastettavaksi jää parlamentarismin ja laillisuusaatteen puolesta annettu uhri poliittisella alttarilla ja tämän mukanaan tuoma ihailu.
Pohdin pitkään sitä, miksi Keski-Rauska kuvasi kirjan otsikossakin Ehroothia yksinäiseksi. Eikö kyse ollut ennemmin jääräpäisyydestä, ideologisuudesta tai linjakkuudesta? Kuten poliittiset elämänkerrat yleensä, myös Yksinäinen Ehrnrooth on kuvaus paitsi henkilöstä, myös hänen aikansa yhteiskunnasta ja politiikasta. Ehrnrooth ei ollut uransa alussa poliittisella linjallaan yksin, mutta hän jäi yksin muun yhteiskunnan suomettuessa ympärillä. Ehkä kirjan nimen olisikin pitänyt olla yksin jätetty Ehrnrooth.
