Kirja: Miehen kuolema
Juhani Brander tarjoilee kirjassaan Miehen kuolema (2020) maailmanselityksen miesten ja siinä sivussa koko yhteiskunnan pahoinvoinnille. Branderin mukaan miesten pakottaminen ahtaaseen hegemonisen maskuliinisuuden muottiin oireilee väkivaltana, päihteidenkäyttönä, masennuksena, syrjäytymisenä ja naisten hyväksikäyttönä.
Kirjan julkaisun jälkeen Branderia haastateltiin Ylellä. Kommenttikenttä on kiinnostava otos siitä, miten Branderin väitteisiin suhtaudutaan. Monella ajatus tuntuu kulkevan siten, ettei hegemonista maskuliinisuutta ole olemassa, kun itse ei ole sellaista havainnut, on uskaltanut olla oma itsensä, eikä ole huoritellut naisia.
Brander myöntääkin, ettei hegemoninen maskuliinisuus ole helppo käsite. Kyse on Branderin mukaan miesten toimintaa ohjaavasta kattokäsitteestä, maskuliinisuuden ideaalin käytöskoodistosta. Ihanteellinen mies on tässä ajattelutavassa voimakas, uhkarohkea, kilpailunhaluinen ja tunteiltaan kova, eikä kaihda väkivaltaa tai päihteitä. Osa miehistä täyttää hegemonisen maskuliinisuuden vaatimukset, osa ei, mutta keskeistä on, että myös jälkimmäiset tukevat hegemoniaa eri syistä. Branderin mukaan vaikkapa saavuttaakseen naisia paremman kulttuurisen aseman.
Minulle jäi kirjasta ristiriitaiset tunteet. Kirjaa lukiessani yllätyin usein siitä, kuinka monet Branderin havainnoista poikana tai miehenä olemisen ahtaudesta saatoin omakohtaisesti allekirjoittaa. Toisaalta väitän kehitystä tapahtuneen sen verran, että miehelle on olemassa muitakin malleja, eivätkä stereotyyppiset maskuliiniset piirteet edusta ideaalia. Vähintäänkin hegemoninen maskuliinisuus murtuu kovaa vauhtia ainakin avarakatseisten kaupunkimiesten kuplassa.
Olipa hegemoninen maskuliinisuus sitten valtavirtaa tai ei, on sen vahingollisuus totta. Jos mieheltä ei hyväksytä tunteellisuutta, on tunteellisten miesten haudattava synnynnäiset ominaisuutensa. Tragedia on sekin, jos kirjoista ja koulusta kiinnostunut poika kiusataan väärälle urapolulle vain siksi, ettei nörttiys kuulu tosipoikien malliin. Tai jos ongelmista puhuminen leimataan miesporukoissa naiselliseksi ja ongelmat yritetään keskustelun sijaan ratkoa ryyppäämällä. Tai jos tosimies ratkaisee riitansa sanojen sijaan nyrkein. Tai jos naisten epäasiallista kohtelua oikeutetaan miehyyteen luonnostaan kuuluvana asiana.
Ylen haastattelussa Brander toteaa viisaasti, että tarvitsemme julkisuuteen enemmän epäonnistumisiaan, haavoittuvuuttaan ja heikkouttaan näyttäviä miehiä. Valtaosa miehistä ei ole vahvoja tai menestyneitä, joten miksi niitä tulisi pitää miehuuden tai yksilön arvon mittareina. Esille tarvitaan miehiä, jotka ovat rohjenneet juosta pakoon nyrkkitappelusta, surun hetkellä itkien soittaneet äideilleen tai puuttuneet bussissa seksuaaliseen ahdisteluun. Miehiä, jotka ovat niin miehekkäitä, että he ovat uskaltaneet olla oma itsensä.
