Kirja: Anneli Jäätteenmäki - Taipumaton
Hyvä poliittinen elämänkerta ei ole vain luettelointi kohteensa toimista ja vaiheista, vaan sukeltaa syvemmälle henkilöön ja politiikan motiiveihin. Hyvänä esimerkkinä ovat vaikkapa kiusallisuuteen saakka ylistämäni Riku Keski-Rauskan Ehrnroothista, Suomisesta tai Vikatmaasta kirjoittamat elämänkerrat. Sen sijaan Lauri Kotron Anneli Jäätteenmäestä (2023) kirjoittama elämänkerta ei yllä tälle tasolle. Se on sääli, sillä Jäätteenmäki ansaitsisi paljon enemmän.
Jäätteenmäki oli todellinen lasikattojen rikkoja, mutta tämä rooli tuntuu sittemmin myönnetyn muille, etusijassa ehkä Sanna Marinille. Vaikka Jäätteenmäen ura pääministerinä jäi lyhyeksi, oli hän kaikesta huolimatta ensimmäinen nainen suuren puolueen johdossa ja Suomen ensimmäinen naispääministeri. Epäonnisten sattumien, kovan poliittisen paineen ja varmasti myös puutteellisen harkinnan johdosta Irak-skandaali eväsi Jäätteenmäeltä suuren poliittisen kädenjäljen. Se rooli, jonka Matti Vanhanen saavutti eräänä Suomen arvostetuimpana poliitikkona, olisi hyvin voinut kuulua Jäätteenmäelle.
Jäätteenmäen henkilön, kokemuksen ja poliittisten tavoitteiden sijaan kirjassa käytetään kymmeniä sivuja tuon ajan poliittisten kiistojen, kuten lautaskiistan, ruotimiseen. Näiden kuvausten yhteys Jäätteenmäkeen jää ohueksi. Itseäni häiritsi myös se, että kirjoittajan oma asenne esimerkiksi metsien suojelua tai Vihreitä kohtaan paistoi rivien välistä. Jäätteenmäen osalta tältä osin varmasti olisikin ollut kerrottavaa, sillä myös ympäristö luetellaan eräänä hänen arvoistaan.
Olisin siis kaivannut enemmän sen kuvausta, miksi Jäätteenmäki oli kirjan otsikossa kuvatulla tavalla taipumaton. Kirjassa kyllä luetellaan Jäätteenmäen arvot, kuten tasa-arvo ja Pohjoismainen yhteistyö, mutta näiden valikoitumista poliittiseksi kompassiksi tai ilmenemistä politiikan tavoitteissa kuvataan ohuelti.
En tiedä onko näin, mutta kirjasta välittyy kuva, ettei Jäätteenmäki itse ole halunnut avata henkilökohtaista puoltaan. Tämä olisi sikäli johdonmukaista, ettei Jäätteenmäki myöskään Irak-skandaalin jälkeen uhriutunut lehdissä, vaan kantoi raskaimman poliittisen vastuun hiljaisuudessa. Ehkä kirja siis kuitenkin on asiakeskeisyydessään kohteensa näköinen ja tällä tavalla lopulta onnistunut.
